24. tammikuuta 2014

Sää on ollut aivan ihana viimeaikoina. Oikein nauttii kun katselee maisemia. Vaikka on päivät valoisia ja kirkkaita, niin mielialaan se ei ole kauheasti tuonut kohennusta. Pitää ottaa toiset keinot käyttöön.

Eilen kuitenkin piristyin sen verran että kävin kuvausreissulla, pienellä, mutta kuitenkin.

Shoppailtuakin on tullut, onneksi alesta. Tosin korutarvikkeita on tullut ostettua ehkä hiukan liikaa... Öhm. :D Pitää alkaa tehdäkin niistä jotain.

Käykäähän katsomassa koruja korublogista täällä ja Facebookista täällä. Saa muuten liittyä blogin lukijaksi ja tykätä facebookissa :)




KappAhlin alesta löytyi uusi vyö, neulepaita jonka hihat ovat osin nahkaa ja susi-teeppari kultaisilla kimalteilla. En yleensä välitä ostaa eläinpaitoja joissa tiikeri/susi/pantteri tms irvistelee pahasti, mutta tämä jotenkin oli vaan saatava. Hintakaan ei ollut paha.

Omasta päästä on aika vaikea ottaa takaa kuvaa :D Näkyy tästä kuitenkin, että rohkaistuin ostamaan Glitteristä sellaisen nutturavalkin ja sain kuin sainkin itselleni ihan komian nutturan! Harjoitusta tuo vielä vaatii, mutta suhteellisen helppokäyttöinen kapistus. Ihana kun on kunnon nuttura, eikä sellainen pieni piiperrys jonka omasta tukasta yksinään saa. Ostin myös Glitteristä itselleni pannan, vuosien jälkeen, ja totesin että kappas, sopiihan se minulle, vaikka oli ollut siinä uskossa viime kokeilun jälkeen, että panta on minulla nou nou. Pannan kanssa saa myös sinne tänne sojottavan etutukan piiloon! Loistavaa! :D

Kuva on h&m:n nettikaupasta.
Löysin muuten henkkamaukalta itselleni neulepaidan! En muista milloin olen sieltä viimeksi itselleni vaatteita ostanut. Tämäkin oli kokoa L ja ohhoh, sopi päälle. Huisia. Hintaa oli kaupassa 7e, nettikaupassa myivät ainakin eilen kympin hintaan.

Eilen valokuvausreissulla poikkesin Lidliin ja ostin kimpun violetteja ihania tulppaaneja. En voinut vastustaa kun hintaa oli yhdeksän kukan kimpulla 2,90e. 
Kuvassa on muuten Hemtexin alesta poimimani kynttiläpidike ja kynttilä. Niille ostoksille tuli hintaa alle 3e :) Muuttanevat olohuoneeseen jahka saan pyyhittyä taas pölyjä pois ja järkkäiltyä paikkoja.

Mutta eipä tässä oikein muuta tällä kertaa, olen tässä kuvaillut korujani myyntiin ja vielä olisi siinä työsarkaa. Mies viuhuu ties missä, joten on hyvää aikaa puuhailla omia juttuja. 
Huomenna jatkuu puusavotta, tilattiin puita että saadaan polttaa takkaa, kun omat puut loppuivat kesken kun ei varauduttu. Keskiviikkona tulivat ja puolet saatiin jo roudattua etuterassille ja alakertaan varastoon, loput pitäisi vielä sinne alas kelkkoa. Veikkaan että se on tosiaan huomisen puuhaa.
Tässä vielä muutama räpsy kuvausreissulta, olin ulkona juuri auringonlaskua ennen. Eivät mitenkään erikoisia, mutta jokaisessa on jokin juttu, joka miellyttää omaa silmää :)






Hyvää viikonloppua! :)

2 kommenttia:

  1. Sinulle on haaste blogissani. :)
    http://villaimmortalis.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, koitan toteuttaa sen jossain vaiheessa :)

      (miksikähän bloggeri ei suostunut antaa minun vastata suoraan viestisi alle... Hmm..)

      Poista