25. maaliskuuta 2013

Käytiin luokan kanssa viime torstaina Turussa Apteekkimuseossa ja Qwenselin talossa.

"Qwensel on Turun vanhin säilynyt omavaraistalouden ajan porvaristalo. Sen rokokoo- ja kustavilaistyyliset huoneet esittelevät herrasväen asumistyyliä 1700-luvulla. Rakennuksen kauppasiivessä on 1800-luvun apteekki, johon kuuluu materiaali- ja yrttihuone, kaksi laboratoriota sekä offisiini, jossa on Suomen vanhin säilynyt apteekkisisustus. Esillä on myös mm. apteekkiastioiden kokoelma, 1920-luvun lääketutkimuslaboratorio ja farmasiahistorian näyttely. Samassa yhteydessä on myös Café Qwensel, josta kesäisin saa kotileivonnaisia 1700-luvun tyyliin."

Todella mielenkiintoinen paikka! Jos käytte, niin kehotan maksamaan opastuksesta, sillä opas on todella taitava!
Harmittaa, kun unohdin kuvata apteekkipuolelta laboratoriot ja kasvienkuivatushuoneet ja kaikki... Pitää mennä kesällä uudelleen.
Luokan olikin tarkoitus keskittyä enemmän Qwenselin talon puoleen, sisustukseen ja tekstiileihin.

Seuraavana vuorossa sekalainen kuvapläjäys paikasta:

Rouvan huoneessa oli tuoli, jonka mittasuhteet olivat hassut. Tarkoitus on että leveät hameet mahtuvat kauniisti tuolille.


Salissa oli hieno tapetti.

Ja tässä käsityöihmisille mallia! Nuoret herraskaisneidit ovat aikoinaan (1700-luvulla) kirjoneet tällaisia töitä omista hiuksistaan!

Herrasväen peti.


Nämä välineet ovat aika kauhistuttavia. Kyseessä on synnytysvälineistöä ynnä muuta sellaista.




Juotikas. Paha veri pois! Ihan järkyttävän kokoinen mötkäle!

Pillerit tehtiin aiemmin käsin.

Tietääkö joku mikä tämä on? Karvasvesikone? Arvauksia? :D

Qwenselin talossa asunutta herrasväkeä. Toinen vaimoista kuoli viidennen lapsen syntymään, toinen tekaisi herralle vielä kahdeksan lisää.


Lisää hiuskirjontaa.


Pulloa ja putelia apteekin puolelta.

Kävimme myös Ett Hem -museossa, mutta siellä ei saanut valokuvata. Paikka oli aika krumeluuri, herrasväellä oli ollut aikoinaan ihan liikaa rahaa :D
Mutta oli mielenkiintoista päästä näkemään Albert Edelfeltin, Helene Schjerfbeckin ja Akseli Gallen-Kallelan töitä, joita pariskunta keräsi.

Henkisen annin jälkeen oli ruokailun vuoro. Olimme sopineet että menemme intialaiseen syömään, mutta puolet luokasta livisti. Melkein minäkin. Onneksi en :D
Seura oli ihan parasta (opettajakin mukaan luettuna) ja ruokakin oli hyvää. Otin heti kahden chilin annoksen, mutta se ei oikeastaan ollut juurikaan voimakas. (Chilitön=ei paljon maustetta, chilit aina kolmeen chiliin asti maustettuja)
Jälkiruokajuomakin oli todella hyvää! Sitä pitää saada lisää :D Mutta sahramijäätelöä pistaasipähkinöillä en suosittele.... :D

Syömisen jälkeen erkanimme eri teille ja menimme kuka minnekin shoppailemaan pikkuryhmissä. Minä shoppailin yhden luokkakaverin kanssa, ihan liikaa :D Ja muuten, jälkkärijuoma ei sitten riittänyt, nämä kaksi menivät vielä Hansaan kahvilaan syömään suklaaleivokset :D 

Indiskasta oli pakko ostaa pääsiäiseksi sulkku tipukynttilä ja violetti kukko nyt oli ihan must! Violetti lasiastia ei voinut jäädä kauppaan.

Vaatekaupoilta tarttui mukaan pitsiteeppari ja vaaleanvioletti teeppari. Kivoja :) Kesäksi vähän uutta.

Eurokankaan palalaarista tarttui mukaan kasa kangasta, josta jossain vaiheessa muotoutuu ainakin yksi tuubihuivi!

Kerrassaan hauska päivä oli tuo torstai! 

Ps. Perjantaina kukaan ei jäänyt pois ruokamyrkytyksen takia ;D

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta päivältä. :) Oliskohan tuo joku hengityskone. Täkäläisessäkin museossa on lekurin välineitä, mutta vain pieni vitriinillinen.

    Uuhh, kuinkahan nopeasti sais tuollaisen taulun ainekset kasaan, jos keräisi kaikki tippuvat hiukset talteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole hengityskone, mutta hauska arvaus :D

      Multa ainakin syntys taulu jos toinenkin, hiuksia lähtee kuin viimeistä päivää.
      Joskus muinoinhan naisilla oli pitkät hiukset, kyllä niistä jo sai kirjottua vaikka mitä :D

      Poista