18. heinäkuuta 2014

No niin, josko sitä jatkaisi vähän kuulumisten päivitystä (lue kuvien ruutuun lätkimistä), koska kuitenkin uusia kuvia tulee varmaan napsittua lisää lähipäivinä kun suunta on rauma.

Voinkin siis aloittaa viime rauman reissun kuvilla :) Käytiin kaverin kanssa päiväreissulla kotitanhuvillani kesäkuussa. Kierreltiin vähän paikkoja ja tietty shoppailtiin ja syötiin hyvin!


Torin laidalla on isohko ihana sisustusliike Kodinonni, jossa on mm. tavaraa, huonekaluja ja kankaita. Siellä olisi voinut kierrellä luvattoman kauan. :D


Mukaan paikasta tarttui sitten Design Lettersin pikkupusukka ja tuollaiset hauskat "vetimet" johonkin laatikkoon laitettavaksi. En voinut vastustaa kiusausta. Bukowskin pöllöpehmo on löytö ABC:ltä, jossa poikettiin tauolla ennen kaupunkiin menoa. Must have :D

Vähän kiertelin "vanhoja paikkoja", vaikka uudistuksia ovat kokeneet.


Tässä kirjaston lukusalin puolta kanaalin toiselta puolelta. Ei sinä päivänä satanut ollenkaan, ei.... Likellä tuli rakeitakin, onneksi ei siellä missä itse olin.




Kirjastoa vastapäätä kanaalin toisella puolella oli ennen vain, miten sen sanoisin, melkein jättömaata :D Sellainen ihan tylsä ruohokenttä, jossa pidettiin aiemmin silakkamarkkinoita, joiden aikana maa yleensä oli kamalaa mutavelliä... Nyt olivat tehneet alueesta hienon puiston! Olin ihan että woot missä mä oikein olen :D
Juuri ennen pesiskenttää (se kai se sentään vielä on, talvella luistelupaikka?) oli jokin hauska puutarhajuttu, siellä oli noita istutuslaatikoita joissa kasvoi pientä kasvin alkua. Nuo askeleet on tehty varmaankin lasi- tai muovimosaiikin tyyppisistä jutuista. Ilmeisesti siihen olisi kesän aikana tulossa jotain muutakin, pitää varmaan käydä katsomassa miltä siellä nyt näyttää.


Poikkesin myös katsomassa liikennepuistoa ja leikkikenttää. Jos kuulitte valtavan "NÖYYYYY!" -huudon niin se olin sitten minä. Ne olivat purkaneet ihanan vanhan linnoituksen siltoineen, torneineen kaikkineen ja pykänneet paikalle tuollaisen yhden tönön ja tuota typerää leikkialustaa. On se perhana, kyllä ne penskat ennenkin hiekassa ja kivissä pyörivät.... Nykyään ei saa polvea naarmuttaa. Ja mitä ne nykyajan leikkikentän vekottimet edes on? Useimpien käyttötarkoituksesta ei minulla ole hajuakaan... miten niihin edes mennään? Huoh. Onko niitä hauskoja kiikkujakaan enää missään, niitä joita tuli silloin joskus hieman(?) yli kymmenen vuotta sitten? Semmoisia punaisia ylösalaisia V:n mallisia, joissa oli renkaat päissä? Niissä kiikuttiin ylös alas samalla kun pyörittiin ympäri? Metkoja vekottimia, viihdyttiin niissä kaverin kanssa vielä aikuisiälläkin :D
Mutta sen linnoituksen purkamisesta olen kyllä pettynyt! :(

No, onneksi on muistoja :)
Mitäs sitten... Niin, oltiinpa tuossa heinäkuun alussa Ukissa taitotorilla myymässä kaverin kanssa tuotteitamme. :) Kaunis ilma, jossa sitten tuli istuskeltua se useampi tunti... Arvattavin seurauksin :D Ei sillä että mulla olisi päänahka, naama, niska, kaula ja käsivarret kyynärpäistä alaspäin palaneet... Ei sillä.... Huoh. Ihminen se ei opi ikinä :D Aina pitää itsensä joka kesä polttaa sen yhden kerran, vähintään :D


Tässä nassukuvaa ennen kuin poltin sen.... :D Nyt oon sitten hiukan päivittyneempi. (Mutta vain hiukan, vaikka mä palan ja se muuttuu "rusketukseksi", niin mun vaaleudessa sitä ei ees muut huomaa)


Tämmöinen ihana kehys tarttui Ukin torilta mukaan, virittelen tuohon harmaata pitsinauhaa niin saan siihen koruja kiinnitettyä :)

Myyntitouhujen jälkeen ajeltiin Taivassaloon Silakrysäyksen loppuhulinoihin (lue kaljatelttaan :D) ja sitä ennen poikettiin louhoksella. Aah että siellä on ihanaa tuo vesi! Niin sinistä ja turkoosia että fiilis on kuin jossain kaukomailla!






Joskus mä vielä menen tuonne uimaan! Tuo on muuten myös sukeltajien suosima paikka.


Tässä sitten kuvaa mun ihanista rusketusrajoista :D Lisätkää siis tuohon ruskettuneet käsivarret kyynärpäistä alaspäin. :D Ja muuten oon sit semmonen vaalee kalkkuna :D 

Toi tukka on kyllä niin semmonen harottaja että.. oon niin huuhkaja :D SWING! Töyhdöt löytyy :D
Kampaaja on vasta ensi kuussa, apua.. Pituus säilyy varmaan samana, mitä nyt latvoista kuivuneet pois, väri totisesti muuttuu taas vaaleaksi :D Nyt on puolen päätä omaa väriä ja puolet värjättyä :D

Synttäripäivä oli muuten kiva! :)
Sisko miehineen ja tyttärineen tuli hakemaan mut aamusta ja suunnattiin Myllyyn :) Sain aamupalaksi kahvin ja ison palan suklaakakkua, jota en edes jaksanut syödä kerralla :D Dogibägi kunniaan!
Siinä vaiheessa mukaan liittyi siskon vanhin poika vaimonsa ja tyttärensä kanssa :) Olikin hauska nähdä pitkästä aikaa, etenkin pientä siskon pojan tyttöä :) Aika menee liian nopeasti, neiti on jo yli vuoden! 
Shoppailtiin pisin poikin, kaikille löytyi jotain :D
Sitten syötiin ja kierittiin lisäshoppailemaan :D 
Ja sitten poikettiin kaffeille :D
Kello oli yli kuuden kun olin kotona :)

Mutta sitten hauskuus loppuikin. Yöh en juo enää ikinä kahvia, edes kuppia silloin tällöin. Nyt meinaan tuli niin paha olo päivän aikana nautituista kahdesta kupista, että ei tosikaan. Maha kiersi ja kiersi, tuntui että mahalaukku ja suolisto yritti ulos.. Oksetti ja pytyllä sai juosta. Meni siinä sitten koko sunnuntaipäiväkin potiessa, ja se kahvin maku suusta ei meinannut lähteä niin millään!! Tuon pahan olon takia missasin yhdet tärkeät synttäritkin :(
Huh, mutta nyt siis selkeni, ettei mulle käy ainakaan useampi kuppi päivässä kahvia. Jos nyt uskallan juoda edes sitä yhtä. Välillä vaan sitäkin litkua tekee jostain syystä mieli... :D

Sitten vähän synttäripäivän ostoja:


Tavoitteena oli löytää nätit kengät, mulla kun on vaan semmosia, tossukoita :D No löytyi, alesta ja ihanilla niittikoristeilla :)
(Milloin muuten nainen oppii ettei uusia kenkiä laiteta jalkaan jos aikoo kävellä vähänkin pidemmän matkan? Nimim. Rakot pikkuvarpaissa ja kantapäissä.... :D Tää on niitä samaan sarjaan palamisen kanssa meneviä joka kertaisia tyhmyyksiä :D) 


Cubukselta löytyi valkoinen teeppari, jonka alle voi laitella erivärisiä toppeja :) Korut ovat myös sieltä, siis alessa kumpikin pari maksoi euron!! Ja! Mun aikuiselämäni ensimmäiset aurinkolasit! :D Kun mulle ei sovi ikinä mitkään, ja nuo nyt oli ihan siedettävät niin oli pakko ostaa, että näkee joskus olla ja etenkin pyörälenkeillä ois kiva jos pystyis katsomaan eteenpäin ilman sokaistumista.... :D
Toisen vaalean paidan nyöreillä sain siskolta lahjaksi, muistaakseni Seppälästä :)


"Moon khuul"

Noissa on hauskat blingit sivuissa :)

Mutta hei, nyt tämä paisuu taas kilometrien mittaiseksi... Palaan taas myöhemmin asiaan :)

9 kommenttia:

  1. Onpa ihmeellisen ihanan näköinen tuo louhos O_o. Olen hiukan kateellinen noista aurinkolaisesta, sillä minulla ei ole arskoja ollenkaan ja välillä niille olisi kyllä käyttöä. Olen katsellut niitä aurinkolaseja jotka voi laittaa omien lasien päälle, koska se olisi minulle paras vaihtoehto. Mutta jotenkin ne on niin klohmoja... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on luonnossa niin upea!
      Joo ne päälle laitettavat on aika isoja. Mä onneksi näen ilman lasejakin, en tosin kauas tarkkaan, mutta en sentään puita päin kävele. Siksi normiaurinkolasit käy just ja just, vaikka ideaali olisi voimakkuuksilla olevat.

      Poista
  2. No jo nyt on, kolmas kerta toden sanoo. Ensin padi ei antanut kirjoittaa, ja toisella kerralla Blogger julkaisi pitkän sepustukseni jossakin bittien takana, jos sielläkään.

    Nyt siis vielä kerran: Tuo jättömaa tehtiin viheralueeksi varmaan keväällä 2012, koska minusta se oli tuollainen jo ensimmäisenä kesänä. Leikkipuisto on mun mielestä ihan hieno, mutta enpä sitä vanhaa tainnut nähdäkään/huomatakaan... Niitä V:n mallisia keinuja en ole hetkeen nähnyt missään, täytyypä tarkkailla ympäristöä ja raportoida sitten sinulle. Olisi hauska piipahtaa Pitsiviikolla, mutta täältä on turhan pitkä matka.

    Mä kanssa palan helposti, ja sitten rusketunkin niin vähän, ettei kukaan edes huomaa. Nyt on tullut ihan kivasti väriä, koska olin viime viikolla reippaana paljon pihalla ja veden äärellä. Siskontytöt oli kylässä, ja pelattiin viltillä lautapelejä. Silti olen vielä valkoinen Siippaan verrattuna.

    Mulle tuli kerran kahvikrapula, kun olin juonut yömyöhään kaverin kanssa neljä kuppia kahvia. Olen kärsinyt vain muutaman pahan krapulan, ja tuo kofeiinidarrakin kuuluu niiden joukkoon, huh. Nykyään juon kahvia yleensä vaan seuraksi ja juhlissa, silloinkin yhden kupillisen. Aina tulee vähän huono olo. Erikoiskahveista tosin ei, kumma kyllä.

    Miten olet pärjännyt tähän asti ilman aurinkolaseja? Meinaa tulla migreeni pelkästä ajatuksestakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja myöhästyneet synttärionnittelut!

      Poista
    2. Täällä on ollut jotain häikkää kommentoinnissa..

      Haa, kiitoksia tiedosta. Siskokaan ei muistanut että koska tuo laitettiin.
      Bongasin itse sellaisen V-keinun raumalla Ankkalammella :) Siis siinä terveyskeskuksen edessä.
      Multakin jäi pitsiviikko kesken, lähdin torstaina pois kaverin kyydillä, missasin missit ja yön :D

      Mulla huomaa rusketuksen kun vertaa jalkoihin tai muualle mistä en ole ruskettunut. Yleensä jää väriä käsivarsiin ja decolteelle.

      Haa, eli kahvista voi saada krapulan! :D Mutta on kyllä tyhmää että kahdesta kupista.... :D Join rauman vierailulla yhden pienen kahvikupin puolikkaan ja sekin oli taas liikaa... Uh... Mutta sellainen ns. kylmä kahvijuoma sen sijaan oli hyvää, kun maistoin.

      En tiedä, siristelemällä? :D Kun en juuri käytä edes lippiksiä/hattuja suojana.. :D

      Ja kiitos! :)

      Poista
  3. Olit viime yönä unessani. Ei ollut kovin kiva uni, sillä sait jonkin sairauskohtauksen enkä osannut edes auttaa mitenkään :(. Toivottavasti sinulla on oikeasti kaikki hyvin.

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yökyöpeli täällä hei :)
      Olen ihan kunnossa, minulla menee itseasiassa ihan hyvin :) Olen ollut täältä poissa koska ahdistus kun en ole päivittänyt, ja sitten, uskokaa tai älkää, UNOHDIN salasanani tänne :D Mutta nyt kun muistan sen, saatan palata :)

      Poista
  4. Olisi kiva kuulla kuulumisia, toivottavasti kaikki on hyvin. :)

    VastaaPoista